saturnday night fever

lately i've been planning a little visit to the M31, also known as the andromeda galaxy, our dear neighbour in the andromeda constellation, and possibly not even a little one.. hell, why not make it permanent while i'm at it. who knows, i might even find some sophistication there, since i've pretty much given up on ever finding martians.

random side-info: the word "earthling" kind of reminds me of earthworms... oh well. not a big difference there.

i've also been doing an experiment i call "the sheldon cooper method for staying in your right mind." it includes the use of heavily sarcastic smiles and thoughts when looking at/thinking of "inferior life-forms", and other useful stuff inspired by my favourite fict...man in the world. it's fairly effective, i recommend it highly.

still can't get my mind around the fact that it's christmas... like, today. i didn't get many presents either so that might contribute to that too, but had a nice time with my family nonetheless, kind of like a nice, a little unusual friday evening. anyway, probably needless to say i was pretty excited when i got my presents (an electronic book reader and a cell-phone case) and they were wrapped in this:

happy day-of-the saturn to all earthlings!

dear universe,
could you please stop messing with my goddamn life for a change? i'd much rather even spend my time thinking about quantum mechanics, than the contents of my own head. it's just all too overwhelming.

otherwise, my constant confusion and other shit put aside, life seems pretty promising at the moment. i've been planning my future and thinking about all the possible choices of education that would suit my needs, and i've managed to stay surprisingly optimistic. (considering the fact that i tend to underestimate my skills and feel bad about myself.) it's refreshing to be able to think that i might actually be successful in something.

i've also been thinking about stuff like inspiration, personality, etc., stuff that makes us who we are, and realized that i'm not actually that way off when thinking that i might be doing just fine on my journey of soul-searching. i know a disappointing amount of people who e.g. think that being inspired by something/someone means acting and looking exactly like them, and being full of themselves just because people treat them like they're oh-so-fucking special. makes me wonder if they're really that stupid, or just lost. i guess i'd just want to say that grow up already, we're not children anymore.

i wish i could get rid of this creative block i'm suffering from and start taking photographs again, writing has never really been my thing and it only seems to get worse the more i do it.... good luck on the matriculation exams, me.

don't be sad, baby jane.

is what my mom once said to me when i was feeling bad about myself, and for some weird reason it made me feel a whole lot better at the time. now, if there was anything left to say, it would more likely be something along the line "what ever happened to baby jane?"

life is rather disappointing but nothing new there i guess.

i've also had this good-for-nothing excuse of a blog for over a year and a half now, and i realized that nobody still knows that i even have one. do i really just enjoy writing to myself so much that i don't even want to bother telling someone about it? well, anyway, i deleted a whole bunch of old entries just in case someone other than me ends up reading this crap someday.

stor, större, störst

du vet inte var jag varit, du vet inte vem jag är.
vet du alls vem du varit? vet du ens vem du är?
älskling, det är livet


kent on parasta sieluterapiaa, vois vaan kuunnella loputtomiin. meinasin alottaa et torstai onkin hyvä päivä tuhlata turhaan lagaukseen koska tää päivä on muutenki vähän tällanen mut sit tajusin että eihän tässä paljoa ole muutenkaan mitään tullut tehtyä, päivästä riippumatta.

mut ei siinä mitään, jotenki tuntuu että tämä yksinolo tekee ihan hyvää mielelle varsinkin kun siitä on oikeasti ikuisuuksia kun oon viimeksi viettänyt aikaa ihan vaan itseni kanssa ja kuunnellut tunteja musiikkia ja miettinyt elämää.

rauhoittava ajatus ettei tarvitse miettiä että miksi sanoo jotain tai miksi tekee jotain. mietin tässä yksi päivä että syy miksi mä olen kyllästynyt olemaan ihmisten keskellä johtuu siitä että tunnen koko ajan että mun pitäisi selittää tekemisiäni. ja haluaisinkin, selittää, en selitellä.

ehkä mäkään en vaan ole luotettava.

hard time for some resolution

 loppuis tää loputtomalta tuntuva talvi jo.

vaikka oikeastaan kylmyys on sen ainoa huono puoli. on nautinnollista kun on joku ulkoinen (teko)syy sille että voi vaan lukittautua neljän seinän sisälle päiviksi potematta siitä sen suuremmin huonoa omatuntoa.

kesällä tuntuu aina siltä että olisi pakko olla jossain vaikka väkisin. lähteä puistoon esittämään lukevansa kirjaa, esittämään ettei mua häiritse istua yksin keskellä keskustaa kahvi kädessä ja tyhmän näköisenä, esittämään puhuvansa puhelimessa jollekin ja sopivansa tapaamista kun on kävellyt saman paikan ja samojen ihmisten ohi jo kymmenen kertaa kun kadut loppuu aina tässä kaupungissa kesken.

yksinäisyys ei koskaan häiritse mua ulkomailla, siellä tuntuu aina olevan joku selittämätön hyvä syy sille miksi on yksin katselemassa ihmisiä tai yksin lukemassa lehteä kahvilassa. "muuten vaan" ja "ilman mitään erityistä syytä" on täysin päteviä syitä.